Olen sellaisessa elämän vaiheessa, että olen opiskellut ammattiin ja olen vailla töitä tai opiskelupaikkaa. Valmistuin viime keväänä merkonomiksi ja haluaisin päästä pääasiallisesti töihin. Myös jokin opiskelupaikkakin kävisi. Kunhan vain ei tarvitsisi pitkäksi aikaa jäädä vain kotiin. Voisin tehdä esimerkiksi oman alani töitä tai opiskella somistajaksi, kirjoittajaksi tai yrittää käydä lukion loppuun. Minua kiinnostaa monet asiat. Ei ole vain jotain tiettyä, mitä haluaisin tehdä. Työt ovat vain kiven takana. Pitää olla todella sinnikäs, rohkea ja erottua joukosta. Pitää olla kova tahto saada töitä ja lähettää hakemuksia toisensa perään. Myös se vaikeuttaa omalta osaltaan minun työnhakua, kun olen vammainen. Vammaisuuteni ei ole minulle itselleni ongelma, mutta joillekin työnantajille se voi olla. Paitsi paikoissa, mistä kävin ihan paikanpäältä kysymässä töitä, siellä suhtauduttiin minuun yllättävän hyvin. Mutta en kuitenkaan saanut mistään niistä paikoista töitä.
Minulla on siis puhevamma ja toispuolinen halvaus. Pystyn kuitenkin elämään hyvin itsenäistä elämää. Kävelen normaalisti ja halvaantunut käteni on hyvä apukäsi. Pystyn tekemään sillä paljon asioita. Se, että pystyn liikkumaan ja käyttämään halvaantunutta kättäni näin hyvin, on ollut kovan työn takana. Eikä se ole ollut itsestään selvää. Olisi ollut hyvinkin mahdollista, että olisin joutunut pyörätuoliin. Mutta kova työ kannatti ja tuotti tulosta. Kommunikoin puheella, viittomilla ja kirjoittamalla. Tämä vammaisuuteni ei ole este elämiselleni ja olen sinut sen kanssa.
Olen ollut parissa paikassa työkokeilussa valmistumiseni jälkeen. Toinen paikka oli K-Market. Siellä minuun suhtauduttiin hyvin ja siellä oli mukava henkilökunta ja kauppias. Toinen paikka oli taas palvelu/työkeskus, missä asuu ja työskentelee kuuroja ja kuurosokeita pääosin. Olen ollut siellä monta kertaa aikaisemminkin harjoitteluissa ja kesätyössäkin, niin se oli tuttu paikka entuudestaan.
Työkokeilun aikana kaksi työntekijää alkoivat kiusaamaan minua siellä. Uskomatonta, mutta totta. Uskomatonta sen takia, koska luulisi, ettei sellaisessa paikassa alettaisiin kiusaamaan vammaisia. Yritin kaikkeni, että se asia saataisiin selvitettyä ja että kiusaajat ja johtaja tajuaisivat asian. Mutta ei se auttanut. Johtaja vain puolusteli kiusaajiani ja vähätteli minua. Sanoi, ettei tässä voi puhua kiusaamisesta. Että kiusaaminen on liian vahva sana. Yritin selittää hänelle, että jos minusta tuntuu, että minua kiusataan, niin sitten se on niin! Mutta ei hän ymmärtänyt sitäkään.
Päätin sitten lopulta keskeyttää työkokeilun. Tiesin, että se tilanne olisi vain pahentunut ja sen psyykeeni olisi kestänyt heikosti. Psyykeeni alkoi olemaan jo siinä vaiheessa huonommassa jamassa. Ei se olisi ollut sen arvoista kärsiä sitä jaksoa loppuun. Kun työkokeilusta ei saa palkkaakaan. Enkä ole katunut päätöstäni hetkeäkään. Minulle ei tullut karenssiakaan onneksi, koska minulla oli hyvä perustelu sille, miksi haluan keskeyttää työkokeilun. Minä myös pidin työvoimatoimistoa ajan tasalla tilanteesta. Johtajan mielestä tämän asian takia ei tarvitse ottaa yhteyttä työvoimatoimistoon. Siispä hän ei ollut yhteydessä sinne tämän kiusaamisasian tiimoilta ennen kuin ihan loppuvaiheessa. Hän sanoi, että tämä on saanut liian suuret mittasuhteet.
Ennen kuin päätin keskeyttää työkokeilun, meillä oli palaverit kiusaajani ja johtajan kanssa. Olin järjestänyt tukihenkilön palavereihin, mutta johtaja ei antanutkaan tukihenkilöäni tulemaan niihin. Perustelu sille oli se, että jos minulla on tukihenkilö, niin minun kiusaajallakin pitäisi olla. Heillä olisi ollut aikaa järjestää itselleen joku edustaja, ja johtajahan oli se, joka edusti heitä! Johtaja väitti, että hän on puolueeton. Sanoin hänelle, ettei kyllä muuten ole. Niin hän edelleen kuitenkin väitti. Mutta ei se niin todellakaan ollut. He haluaisivat selvästikin, että tämä kiusaamisasia jäisi niiden seinien sisälle. Mutta niinhän ei tule käymään. Jotain siellä on vialla ja pahasti. Jotain he pelkäävät. Sen näkee heistä. Siellä ei ole kaikki kortit puhtaat. No, minä menin niihin palavereihin yksin ja vaikka siitä ei ollut mitään hyötyä sinänsä, niin selvisin niistä hengissä ja uskalsin sanoa sanottavani. Katsoin kiusaajani silmiin, enkä alkanut itkemään. Pysyin tyynenä ja olin asiallinen.
Se oli saakelin raskas päivä, mutta tosiaan selvisin siitäkin! Sen johtaja sanoi niiden palavereiden jälkeen, että hän nostaa minulle hattua. Mitä hän sillä sitten tarkoittikin. Että hän kuitenkin ainakin vähän arvostaa minua? En tiedä. Niin, ja palavereiden päätteeksi MINULLE annettiin sellainen esite epäasiallisesta käyttäytymisestä! Minähän olen se paha, eivätkä he minun kiusaajat. Heissähän ei ole mitään vikaa.
Johtaja kirjoitti niistä palavereista muistiot, joissa ei ollut paljoa järkeä. Naurettavia ne olivat suoraan sanottuna. Jos työvoimatoimisto olisi saanut vain ne muistiot ja johtajan arvostelun minun työkokeilustani, enkä minä olisi ollut yhteyksissä työvoimatoimistoon, koko juttu olisi kääntynyt minua vastaan. Onneksi työvoimatoimisto oli kuitenkin minun puolellani. Heidän virkailijansa myös kummasteli työkokeilupaikan touhuja. En halua astua siihen paikkaan enää jalallakaan. Se paikka on nyt koettu ja nähty. Tunnen suurta vihaa paikkaa, johtajaa ja kiusaajiani kohtaan. Mutta toisaalta tämäkin kokemus jälleen vahvisti minua ihmisenä ja myös opetti olemaan hyvällä tavalla kovempi ihminen ja pitämään puoliani. Olen siitä iloinen.
Tällä hetkellä olen DUMELA-koulutuksessa. Se on uravalmennus, minkä tarkoitus on kehittää työelämävalmiuksia. Uravalmennus tukee ja ohjaa asiakkaita ammatinvalinnassa ja selkeyttää uravaihtoehtoja. Koulutus alkoi viime viikolla ja kestää kuukauden päivät. Siellä on mukava porukka ja mukavat vetäjät. Minulla on siellä puhetulkki. Kaikki on mennyt tähän asti hyvin. Toivon, että tämän koulutuksen myötä saisin töitä tai opiskelupaikan. Kuulemma noin 90 % asiakkaista lähtee sieltä koulutuksesta opiskelemaan tai töihin. Toivotaan parasta!
Laura Lehtinen
